”Oisko sulla antaa hieman kolikoita Mannerheimin lastensuojeluliiton rahankeräystä varten?” kysyn, kun samalla ravistelen lipastani muutaman nuoren edessä Helsingin Medialukiossa.
Keskiviikkona, 10. päivä toukokuuta, koulullamme on Suomen Punaisen Ristin (SPR) ja Mannerheimin Lastensuojeluliiton (MLL) lipaskeräys, joka jatkuu Malmin Novalle sekä Tikkurilan Dixiin. Olen ensimmäisessä ruokavuorossa MLL:n lipaskerääjänä, samalla kun Santeri sekä Elias ovat SPR:n lipaskerääjiä. Jokainen kolikko menee lasten ja nuorten syrjäytymistä vastaan sekä katastrofirahastoon.
Lähdemme kiertämään noin 11.15 aikaan ympäri kouluamme eri suuntiin ja menemme kyselemään useilta nuorilta rahaa keräystä varten, joista osa olivat tietoisia. Eivätkä nuoret ole ainoa kohde, joiden luona käymme kyselemässä - useampi opettaja sekä Palmian työntekijät ovat myös kohteenamme. Lopetamme kello 12, jolloin menemme syömään ja/tai menemme suoraan tunnille.
Tietenkin jään välillä juttelemaan muutamille nuorille. En kuitenkaan unohda rahan kyselemistä. Mutta en saa rahaa moneltakaan. Perusongelma opiskelijoilla on rahan tarve, sanoo itse opiskelija.
Seison myös vaan paikallani aulassa lipas edessäni. Katson, mitä tapahtuu, jos en ota kontaktia enkä kysy toiselta rahaa. Psykologinen koe. Nuoret tulevat tuomaan rahaa.
”Kait tässä ois”, kysymykseeni vastataan. ”Ei oo kauheesti, mutt kuha menee hyvään tarkoitukseen.” Kiitän hymyillen ja jatkan matkaani.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti